Asenne - Asenne ratkaisee aina!

Asenne

Usein innostumme erilaisista asioista ja saatamme lähteä intoa puhkuen toteuttamaan uutta inspiraatiotamme ja ideaamme. Hetken päästä kuitenkin huomaamme, että homma jää kesken ja seisahtuu eikä oikein enää tunnu hyvältä ajatukselta. Tavaran karsimisessa voi helpostikin käydä näin. Näemme ehkä kivasti järjestetyn varaston tai keittiön ja innostumme toteuttamaan itsekin sitä. Mutta, homma ei etene ja turnausväsymys iskee ennen kuin olet päässyt kovinkaan paljon asiassa eteenpäin.

No miksi näin? Miksi tuntuu, että toisilla hommat sujuu ja itsellä ne junnaa paikoillaan? On hyvä tiedostaa ensimäisenä se, että mitä enemmän sinulla on tavaraa kertynyt, vie se todennäköisesti pitkänkin ajan ennen kuin tuloksia alkaa näkymään kunnolla. Pikavoittoja ei tavarahallinnassa ole jaossa ja vaatii oikeasti valtavasti motivaatiota, asennetta, kykyä keskittyä ja antaa aikaa projektille sekä rautaisia hermoja, että projektissa pääsee eteenpäin.

Asenteella on valtavan suuri merkitys myös tavaran karsimisessa ja järjestämisessä ja jatkossa myös tavarahallinnassa. Asenteemme ratkaisee, miten järjestäminen ja karsiminen sujuu, siinä missä se ratkaisee myös muissa asioissa elämän varrella. Asenne liippaa innostumista, kiinnostusta ja intohimoa, mutta kuitenkin on eri asia. Vain sinä itse voit päättää miten asenteesi annat vaikuttaa asioihin ja haluatko muuttaa asennettasi. Sitä ei voi kukaan tehdä puolestasi ja se vaatii myös vahvan päätöksen lähteä muuttamaan omaa asennetta. Askel kerrallaan.


Asenteemme on opittua, mutta muokattavissa itselle sopivaksi

Pysähdy hetkeksi miettimään omaa asennettasi yleisesti. Onko asenteesi enemmän postitiivinen vai kääntyykö vaakakuppi enemmän negatiiviseen suuntaan? Mieti, miten yleensä toimit epämiellyttävissä tilanteissa, kannustatko itseäsi vai luotko lisää epäuskoa kykyihisi onnistua selättämään vastaan tulevat haasteet? 

Muistan itse oman asenteeni ensimmäisen korjaustilanteen vuosien takaa. Olin silloisessa työpaikassani lounaalla erään toimittajan kanssa, joka kertoi toimittajaystävästään. Tämä ystävä oli ollut tekemässä juttu jossain pienellä Tyynenmeren saarella kyläyhteisössä ja eräänä päivänä käynyt keskustelun kyläpäällikön kanssa. Koko tarinaa en enää muista, mutta se mikä muutti omaa ajatusmaailmaani oli seuraava:

Kyläpäällikkö oli ihmetellyt, miksi ihmiset aina myös löytävät positiivisesta asiasta negatiivisen puolen, aina sen mutta-sana. Hän oli kysynyt tältä toimittajalta, miksi hän aina ihaillessaan aurinkoista päivää toteaa; "Onpas tänään aurinkoinen ja kaunis päivä, MUTTA taivaalla on pilviä!"

Niinkin pienellä asialla oli iso merkitys siihen, miten nykyään ajattelen ja asennoidun asioihin. Pyrin näkemään ne hyvät ja postiiviset asiat ja unohtamaan turhat mutat matkasta. Ennen kuin ihmettelet, myös minulla tulee huonoja hetkiä ja törmään negatiivisiin asioihin, mutta pyrin silti löytämään niistä ikävistäkin asioista sen positiivisen puolen. Kokeile sinäkin. 


Positiivinen asenne luo tuloksia yhdessä päätöksen kanssa

Positiivisella asenteella pääsee pitkälle myös tavaran karsimisessa. Kuten yllä mainitsin, tie on todennäköisesti pitkä ja välillä iskee turnausväsymys ja usko horjuu eteneekö projektisi lainkaan eteenpäin. Kun teet päätöksen lähteä tavarahallinnan matkalle, on se varmasti sen arvoinen ja antaa tulevaisuudessa sinulle valtavasti lisää onnistumisia, aikaa ja mahdollisuuksia, kunhan vaan jaksat uskoa niissä huonoissakin hetkissä siihen, että olet jo saanut paljon aikaan.

Positiivisen asenteen avulla löydät onnistumisia pienistäkin asioista, jokaisesta poistuvasta tavarasta, jokaisesta lahjoitetusta jutusta ja jokaisesta tavarasta joka löytää oman paikkansa. Positiivista asennetta joudut myös harjoittelemaan ja tavarahallinnan parissa, sitä auttaa myös ennen-kuvat karsimisen kohteistasi. Ne ovat hyviä muistuttajia siinä hetkessä kun se epätoivo iskee.


Mitä positiivinen asenne on?

Positiivinen asenne voi olla paljon erilaisia asioita, mutta itselleni se on ainakin seuraavia asioita:

  • Uskoa ja kunnioitusta itseäni kohtaan, myös vaikeissa hetkissä.
  • Rakkautta itseä kohtaan.
  • Uskoa ja kunnioitusta toisia kohtaan.
  • Uskoa onnistumisiin.
  • Uskoa ja luottoa siihen, että minä osaan ja muut osaavat.
  • Armollisuutta itseäni kohtaan.
  • Pitkäjänteisyyttä.
  • Kykyä pyytää apua tarvittaessa ja ottaa sitä vastaan.


Vinkki!

Pysähdy miettimään miten kohtelet itseäsi ja puhut itsellesi. Soimaatko helposti itseäsi hankalissa ja epäonnistumisien kohdalla vai osaatko kannustaa itseäsi eteenpäin? Kehutko itseäsi lainkaan? Helposti kehumme ystäviä ja työkavereitamme, mutta unohdamme itsemme. 

Ota seuraavan kahden viikon ajaksi tavaksesi kehua itseäsi aina aamuisin kun heräät ja aina kun näet oman peilikuvasi! Kerro itsellesi kuinka kaunis tai komea olet, kerro mitä hienoa olet saanut aikaan, yms. Illalla viimeisenä mieti kulunutta päivää ja kehu itseäsi päivän aikana suoritetuista askareista, oli ne sitten arkisia tai jotain suurempaa. 

PS. Haluatko olla kuulemassa ensimmäisten joukossa TaklaaTavarat-verkkokurssista, joka ilmestyy ihan lähiviikkojen aikana ja saamaan vinkkejä järjestämiseen jatkossakin suoraan omaan sähköpostiisi?

Tilaamalla TavaraTaiturin uutiskirjeen tästä, pysyt kärryillä missä mennään!

Rakkaudella,

Nina <3