22. luukku


22. luukku - Tavoitteet vievät eteenpäin

20. päivän luukussa käsittelimme motivaatiota. Tänään on vuorossa tavoitteet ja miksi ne on hyvä asettaa. Tavoitteiden avulla määränpäähän pääset nopeammin ja polku sinne muodostuu selkeämmäksi. Jouluaatto on jo lähellä, mutta voit pysähtyä näiden asioiden äärelle ajatustyönä ja joulun jälkeen jos kotonasi vielä karsittavaa on, voit lähteä liikkeelle oikein.

Tavoite on vähän kuin satama, jota kohti laivat seilaavat merellä.

Laita silmäsi kiinni hetkeksi ja asetu nyt hetkeksi laivasi kapteenin saappaisiin ja asetu laivasi ruoriin. Kapteeni päätti hetken mielijohteesta lähteä matkaan ja unohti merikortit kotiin ja ajatteli, että olenhan minä näitä vesiä ennenkin perille päässyt. Matkan varrella kuitenkin laivasi ottaa pohjakosketusta ja joutuu jäämään matkan varrelle, sillä laivaan on tullut vuotava reikä. Kapteenina sinua harmittaa suunnattomasti ja alat soimaamaan itseäsi, miksi et käyttänyt aikaa siihen, että haet merikortit. 

  

Asetu nyt puolestasi hetkeksi uudestaan laivasi kapteenin saappaisiin ja kuvittele itsesi laivasi ruoriin. Kapteeni, joka tietää reitin määränpäähän, seuraavaan satamaan, pääsee sinne perille merikorttien ja laivaväylien avulla turvallisesti ja ajoissa, koska sinulla kapteenini on selkeät välietapit matkan varrella. Kapteenina olet tyytyväinen, että sait miehistösi turvallisesti perille ja viettämään aikaa perheidensä kanssa.

Kumpi laivan kapteeni sinä haluat olla?


Tavoitteen asettaminen

Tavoite on hyvä olla riittävän haastava, mutta kuitenkin omiin voimavaroihisi suhteuttettuna realistinen jotta et uuvuta itseäsi työskennellessäsi tavoitettasi kohti. Pilko myös suurempi tavoitteesi pienemmiksi osatavoitteiksi. Osatavoitteista muodostuu sinulle juuri se polku, jota pitkin pääset määränpäähäsi.

On tärkeää huomata, että tavoitteen tulee olla

  • Tarkka ja mitattavissa oleva. Sellainen mikä on selkeä tavoitella.
  • Aikaan sidottu. Aseta siis tavoitteellesi päivämäärä, deadline, jolloin olet saannut tavoitteen saavutettua. Aseta myös välietapeille päivämäärät, silloin et kärsi viimehetken kiireestä.
  • Realistinen. Tavoite on hyvä olla sellainen, mikä on oikeasti realistista saavuttaa, mutta joudut kuitenkin hieman sen eteen tekemään töitä, haastamaan itseäsi.

Kirjaa itsellesi tavoitteet ylös paperille, tuo ne mielestäsi päivänvaloon. Silloin tavoitteet konkretisoituu ja lähdet todennäköisemmin työskentelemään niitä kohti määrätietoisesti. Huomenna käsittelemme kolmatta tärkeää osaa onnistumisen avaimissa ja saat vinkit tehokkaaseen ajankäyttöön ja luvassa myös alekoodia... Tulehan vielä parina päivänä siis mukaan!

Voit halutessasi jakaa omasta motivaatiokartastasi ja onnistumisistasi kuvia myös Instagramissa. Kiitos, jos tägäät mukaan myös #taklaatavaratjoulukalenteri2020 ja @tavarataituri 

Ihanaa joulukuun 22. päivää!


Rakkaudella,

Nina <3

Tilaamalla TavaraTaiturin uutiskirjeen ja joulukalenterin tästä, saat joulukalenterin muistutuksen suoraan sähköpostiisi!